UUDISTA VANHA JA TYLSÄ ETEISTILA NOPEASTI JA EDULLISESTI

Monessa vanhemmassa talossa on ongelmakohtana toimimaton eteistila. Usein taloon sisälle tultaessa on ahtaan ja todella pienen tuulikaapin jälkeen vuorossa vasemmalla tai oikealla rivi kaappeja, joissa on joko yksittäiset ovet tai liukuovet.

eteinen alkuVanhemmissa kohteissa on myös malleja, joissa kaappien välissä on ns. laskutila, joka yleensä on tuhannen täynnä kaiken maailman tavaraa. Tyhjä tila kun pakkaa täyttymään ajan saatossa.

Kerron sinulle tässä artikkelissa yhden tavan, miten voit uusia tällaisen vanhanaikaisen tilan helposti, nopeasti ja ennen kaikkea edullisesti.

Esimerkkitapauksessamme on vuosimallia 1976 olevan talon eteisvälikkö, josta löytyi ah! niin ihanat lastulevyovet ja-rungot sekä laskutila peililasein(!).

UUDISTA VANHA JA TYLSÄ ETEISTILA NOPEASTI JA EDULLISESTI

Tilan uudistusta mietittäessä ensiksi käytiin läpi tarpeet. Paljonko tarvitaan kyseiseen tilaan esimerkiksi säilytystä varten kaappeja?

Kodissa oli jo aiemmin järkeistetty kaappitilat sekä rakennettu lisärakennus, joten säilytystilan tarve ei ollut enää niin suuri kuin aiemmin. Lisäksi ahtaaseen käytävään haluttiin tilan tuntua enemmän.

Päädyttiin ratkaisuun, jossa edelleen löytyy kaappitilaa takeille metrin verran, lisäksi kaapissa voi käyttää hyödyksi kattoon saakka avoinna olevaa ylähyllytilaa.

Toinen reunaehto muutokselle oli edullisuus. Tilan muutokseen ei haluttu satsata satoja euroja, vaan tavoite olla mennä niin pienellä budjetilla kuin mahdollista. Käyttämällä edullista karvalautaa tavoitteeseen päästiin helposti.

PURKAMISEN AUTUUTTA

eteinen purkuVanhan purkaminen on aina juttu sinänsä. Aikoinaan, kun talot on rakennettu paikan päällä, ei nauloja todellakaan ole säästelty.

Myös tasapääruuvit tuottivat useamman kuin yhden hikikarpalon, ne kun tahtovat olla kohtalaisen lujassa usean maalikerroksen alle hautautuneina.

Helpoin tapa purkaa olisi ollut tietysti laittaa lekalla nurin koko komeus, mutta koska osa kaapeista oli vieläkin todella hyvässä kunnossa, päätettiin yrittää purkaa mahdollisimman pienin vaurioin.

Ehjänä irrotettu alakaappi ei ehtinyt kauan vanhentua Facebookin annetaan osastolla, kun jo pihaan kurvasi hakija. Joten ehdottomasti kannattaa pyrkiä aina kierrättämään, kun se vain mitenkään on järkevää ja mahdollista.

UUSI RUNKO JA VERHOUS

eteinen runkoUusi runko tehtiin mittojen mukaan niin, että kaappitilaa saatiin metrin verran. Sitten vain verhouksen kimppuun.

Koska pohjalla oli lastulevyt, oli laudat helppo kiinnittää seinään suoraan, ilman erillisiä rimoituksia.

Jos seinässä on kipsilevy, tee ensin rimoitus kiinnittäen rimat kipsilevyjen takana meneviin pystykoolauksiin. Rimoitus tulee vaakaan tai pystyyn riippuen siitä, kummin päin haluat verhoilulaudoituksen tulevan. Rimojen etäisyydeksi riittää hyvin 60cm.

Lautojen välissä käytin timpurinkynää rakotulkkina, tietysti mikä vain muukin sopivan paksuinen palikka käy, mutta tämä kynä yleensä on aina lähimpinä, joten raotkin ovat melko usein sen vahvuiset 😊

LIUKUOVI

eteinen kierratysTein ladon oven tyylisen liukuoven samasta lautamateriaalista kuin verhouksenkin.

Spreijasin vanhan kellarin purun yhteydessä ylimääräiseksi jääneen oven helat koristeeksi.

Liukukiskot hain Puuilosta. Liukukisko toimii kohtalaisen hyvin, mutta jos nyt tekisin, laittaisin oveen vahvat saranat, tai sitten vieläkin tukevamman kiskon, jotta ovi toimisi täydellisen hyvin.

LOPPUSILAUS

eteinen hildaSitten vain maalia pintaan pariin kertaan ja se on siinä! Sisustustuotteilla saat tilaan monenlaisia tunnelmia.

Löysin varastojen kätköistä vanhan penkin, josta tuli melkeinpä välittömästi pikku Hildan lempipaikka, koska siinä voi nautiskella takkatulen lämmöstä juuri oikealta etäisyydeltä.

Lisäksi peili tuo tilan tuntua ennestään ja pöydälle voi tehdä asetelmia vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan.

eteinen sisustusOlen tykännyt tästä muutoksesta todella paljon. Tila toimii meidän tarpeisiin nähden hyvin, ja on ulkonäöllisesti hieno yksityiskohta vanhaan taloon.

Parhaat uudistukset syntyvät usein niin, että rohkeasti sekoittaa sekä vanhaa että uutta, niin kävi tässäkin tapauksessa.

Aurinkoista päivää ja mukavia tuunaushetkiä!