Toimiessani talomyyjänä törmäsin toisinaan siihen, että asiakkaat eivät olleet lainkaan miettineet kodin ideaalia sijoittelua tontilleen. Joskus myös asemakaava alueella kunnan intresseissä infran toteutus mahdollisimman edukkaasti oli suuremmassa roolissa kuin tontille järkevästi sijoittuva talo.
Sijoittelua miettiessä pitäisi ajatella seuraavia kohtia:
- missä aikaa vietetään eniten
- halutaanko hyödyntää aurinkoa terasseilla
- mihin suuntaan sijoittuu kodin suurimmat ikkunapinnat
- mistä taloon tullaan sisään
- onko käytössä arkieteinen
Pelkästään energiatalouden kannalta ajateltuna olisi järkevää, että makuuhuoneet sijaitsisivat pohjois/itä puolella ja oleskelutilat länsi/etelä suunnalla. Tällöin makuuhuoneet eivät lämpene liikaa kesäisin ja suurien ikkunapintojen lämpöhyöty olisi maksimaalinen. Myös käynti terasseille, jotka usein laitetaan etelä/länsipuolelle olohuoneen tai olokeittiön jatkeeksi, olisi toiminallisesti ideaalein.
Järkevä sisäänkäynti helpottaa arkea
Talon pääsisäänkäyntiä kannattaa miettiä tovin aikaa. Arkkitehtien nyrkkisääntö on, että sisäänkäynti pitäisi selkeästi erottua muista ovista jo tontille tullessa, ettei vieraiden tarvitse kävellä ympäri taloa ja miettiä, mistä pirttiin pääsee sisään.
Pahimmassa tapauksessa he päätyvät ulkovarastoon tai tekniseen tilaan! Myös kauppakassien kantaminen autolta kiertäen talon toiselle puolen on ajan päälle melko tympeää. En voi suositella sitä vaihtoehtoa, että sisääntulo tulee suoraan olohuoneeseen, tällaisiinkin pohjaratkaisuihin vielä harvakseltaan valitettavasti törmää.
Entäpä sitten arkieteisen/kodinhoitohuoneen sisäänkäynti? Tämä on yleensä se reitti, josta käytännössä arkisin kuljetaan rapaisten muksujen ja lemmikkien kanssa. Myös sen olisi hyvä olla kohtuullisen helposti saavutettavissa.
Ei voi myöskään unohtaa yksityisyyden tarvetta. Halutaanko, että vilvoittelueteinen sijaitsee suoraan tien varressa, tai niin, että naapurin olohuoneesta on sinne esteetön näkymä? Tuskinpa.
Paras paikka terassille
Mikä olisi paras paikka terassille? Sen kohdalla kannattaa miettiä, mihin käyttöön se tulee. On ihmisiä, jotka rakastavat terassielämää. Joten ilman muuta silloin terassi kannattaa sijoittaa etelä/länsi akselille, aurinko kun on puolen päivän maissa suoraan etelässä ja keskellä taivasta, kesäisin.
Myös terasseja, jotka kiertävät sekä lappeella että päädyssä, kannattaa suosia, mikäli tykkää katetuista alueista. Nämä toki nostavat rakennuskustannuksia yllättävänkin paljon. Usein avoterasseilla ja osin pidennetyillä räystäillä saadaan jo hyvin toimiva lopputulos.
Kompassin kanssa tontille
Kun alat suunnittelemaan tontillesi taloa, mene tontille kompassin kanssa. Hahmottele toivekotisi nurkat tontille paikan päällä esim. pieniä rimoja käyttäen ja mieti, mistäpäin aurinko paistaa. Mieti kulkureittejä, sisääntuloa, terasseja.
Usein asemaakaava alueella on merkitty asemakaavakarttaan suositeltu rakennuksen harjan suunta ja sijainti tontilla. Mutta huom! se on suositus! Jos kartassa on ns. pakottava nuoli rakennusalueen rajalla/ tai tontin rajalla, silloin yleensä JOKIN rakennuksista pitää sijoittaa siihen kiinni. Käy juttelemassa rakennusvalvonnassa hyvissä ajoin suunnitelmistasi. Katso naapureiden rakennuksia. Onko ne rakennettu prikulleen suosituksen mukaan? Jos ei, niin silloin tuskin sinunkaan tarvitsee sitä kirjaimellisesti noudattaa.