Makramee enkeli on yllättävän helppo tehdä itsekin. Tein muutaman makramee enkelin joululahjaksi, ja kovasti tuntuivat lahjansaajat niistä tykkäävän🙂.

Materiaalit makramee enkelin tekemiseen
Tarvitset kierrenarua, puupallon pääksi, metallirenkaan, ja esim. paksua villalankaa hiuksiin, ja halutessasi hopea/kultanarua vyöksi. Lisäksi muuta tilpehööriä oman maun mukaan.
Narua valitessasi ole erityisen tarkkana, että valitset sellaisen narun, joka purkautuu hyvin, kuten vaikkapa ”Moppari” kierrenaru tekee.
Jos valitset punoskudotun narun, sitä ei pysty ”purkamaan”, joten esimerkiksi alla olevan enkelin tekeminen ei onnistu punoskudosta narusta, vaan ainoastaan kierrenarusta.

Ohjeita enkelin tekemiseen
Keräsin tähän pari hyvää ohjevideoita, joita löysin netistä. Ohjeet ovat ulkomaalaisia, mutta näiden avulla pääset hyvin kärryille tekniikasta, vaikka kieltä et ymmärtäisikään.
Katso YouTubesta myös tämä: Kirjoita youtube.com/ ja heti perään watch?v=aiTIc_Usos0 (jostain syystä ei pystynyt jakamaan tätä video suoraan tästä, mutta onnistuuhan se näinkin)
Harjoitus tekee mestarin
Solmiminen vaati ainakin itseltäni hieman toistoja, ennen kuin se alkoi onnistumaan, mutta aika pian se siitä sitten selkenee, kun muutamia kertoja purkaa ja tekee uudestaan 😅

Lisäilen muitakin Skandityyliin sopivia tuotteita sinne lähiaikoina, joten jos et juuri nyt löydä mitään kiinnostavaa, niin kannattaa käydä kaupassa myös uudemman kerran.
Enkeleitä, onko heitä?
Kautta aikain on enkeli tarinoita liikkunut ihmisten keskuudessa. Osalla on ollut jopa omakohtaisia kokemuksia enkelin kohtaamisesta.
Itse en valitettavasti ole enkeliä koskaan nähnyt, mutta lujasti kyllä uskon, että meillä jokaisella oma suojelusenkeli on matkallamme mukana.
Jostakin mystisestä syystä enkelitarinat lohduttavat ja antavat toivoa. Erityisesti, jos elämässäsi on oikein raskas vaihe menossa, niin enkelitarinat auttavat varmasti.
Tässä yksi mieleeni jäänyt tarina, jonka eräs vanha rouva kertoi minulle vuosia sitten työskennellessäni asiakaspalvelijana eräässä yrityksessä.
Erikoiseksi tarinan tekee myös se, että rautarouva aloitti uskomattoman enkelitarinansa näin:
Rautarouvan tarina
”Jostakin ihmeellisestä syystä minun tarvitsee kertoa sinulle kokemukseni enkelistä.
Asuimme kerrostalossa. Olin kotona kahden lapseni kanssa. Mieheni oli sodassa taistelemassa. Toinen lapsistani, 3-vuotias poikani, oli omassa huoneessaan sairasvuoteellaan. Hän oli kovasti kipeä ja kuulin, kuinka hän yski huoneessaan.
Olin itse toisen lapseni kanssa, joka oli silloin vielä ihan pieni sylivauva, toisessa makuuhuoneessa. Makuuhuoneesta oli suora näkymä olohuoneeseen.
Yhtäkkiä katon läpi tipahti kamalan ryminän kanssa valtavan iso enkeli. Säikähdin hirmuisesti. Enkeli näytti vanhemmalta mieheltä, ja hänellä oli upeat, harmaat hiukset. Yllään hänellä oli valkea kaapu, ja myös siivet olivat vaaleat.
Enkeli katsoi minua suoraan silmiin. Mies ei hymyillyt, ja näytti jopa hieman pelottavalta. Hänestä huokui valtavaa voimaa ja mahtavuutta, joka suorastaan täytti koko olohuoneen.
Ja vaikka hän ei sanonut ääneen sanaakaan, hän jotenkin viestitti minulle, että hän oli tullut hakemaan poikaani taivaan kotiin.
Enkeli käveli suoraan poikani makuuhuoneeseen. Kuulin, kuinka yskiminen loppui kuin seinään. Pian enkeli käveli poikaani sylissään kantaen takaisin olohuoneeseen, katsoi minuun hetken, ja lähti lentämään samaa reittiä ulos, kuin mistä oli tullutkin.
En osaa sanoa, kuinka kauan aikaa kaiken kaikkiaan kului, mielestäni ehkä 15 minuuttia. Enkelin lennettyä ulos katosta, juoksin vauva sylissäni poikani huoneeseen.
Hän näytti siltä, kuin olisi nukkunut. Kun menin lähemmäksi poikaani, huomasin, että hän on kuollut.
Olen täysin vakuuttunut siitä edelleen, että enkeli haki lapseni taivaan kotiin.”
Voitte vain kuvitella, kuinka vuolaasti tämä tyttö itki rouvan kertoessa enkelitarinaansa.
Kyseinen rouva oli täysin teräväpäinen, ja itse asiassa harvinaisen tiukasti kiinni nykyhetkessä, vaikka hänellä oli tuolloin ikää jo päälle 80 vuotta.
Luonteeltaan hän oli hyvin tarkka, eikä todellakaan mikään hihhuli heijaa helmen heiluttaja.
Lisäksi tämä rouva oli tehnyt elämäntyönsä opettajana, joten minulla ei ollut mitään syytä epäillä hänen sanomisiaan.
Jälkeenpäin olen kovasti pohtinut sitä, että miksi nainen sanoi, että hänen pitää erityisesti minulle kertoa tämä enkelikokemuksensa?
Voisiko olla, että hänen piti kertoa tarinansa minulle, jotta minä, vuosikymmeniä myöhemmin, kertoisin tarinan nyt juuri sinulle, armas lukijani?
Enkelitarinat
Vastaavia enkelitarinoita on kymmeniä tuhansia ympäri maailmaa. Tuntuisi hullulta ajatella, että jokainen niistä olisi pelkästään mielikuvituksen tuotetta.
Nina Ramstadius on kerännyt kirjaansa ”enkeli lensi ohi” Suomalaisten kokemuksia enkeleistä.
Paljon muitakin teoksia löytyy esim. Adlibriksesta, ja kannattaa tietysti myös koluta kirjaston valikoimat läpi.
Onko sinulla kokemuksia enkeleistä? Olisi ihanaa kuulla niistä, joten laitathan kommenttikenttään oman enkelitarinasi halutessasi, niin me muutkin saamme siitä iloa ja lohtua arkeemme.
Nyt toivotan sinulle enkeleitä matkallesi mukaan, ja jään innolla odottamaan sinun enkelikokemuksiasi! ❤
