SIENEN VÄRJÄYMIEN POISTO VAATTEISTA

Sain toissa syksynä sotkettua oikein kunnolla aidosta villasta tehdyn luonnonvaalean villapaitani sieniretkellä. Ja kuten varmaan tiedätkin, sienen värjäymien poisto vaatteista on lähes mahdotonta, sillä sieni värjää vaatteen melkoisen tehokkaasti, ja yleensä valitettavan pysyvästi.

Olin haudannut villapaidan kaapin perälle (sillä ajattelin tehdä siitä remppavilliksen, sillä hihat näyttivät ihan kamalilta ruskeanharmaine tahroineen).

Päätin kuitenkin vielä antaa paidalle mahdollisuuden ja kokeilin seuraavaa mummoni kehumaa erittäin menestyksellistä kikkaa tahrojen poistamiseen:

Sienen värjäymien poisto vaatteista

Laita vesi kiehumaan. Lisää altaaseen kippo (esim. syvä jälkiruokakulho), jonka päälle asettelet tahrakohdan. Ripottele tahran päälle reilusti leivin jauhoa ja kaada päälle kiehuvaa vettä.

Seos alkaa kuohumaan, se ei ole vaarallista. Kaada vettä sen verran, että tahrakohta peittyy kulhossa veteen. Lisää tarvittaessa vielä leivin jauhoa.

Anna kankaan liota muutama hetki kiehuvassa vedessä. Nosta kangas sen jälkeen esim. tiskiluutun päälle, anna valua enimmät vedet ja hankaa kangasta vastakkain, kunnes tahra katoaa! Ja usko pois, se katoaa!

Kikka toimii myös mustikkaan ja muihinkin marjatahroihin

Saman päivän aikana pääsin testaamaan myös mustikkatahran poistoa valkeasta hupparista. Ja dadaa, sinne katosi!

Jos tämä vinkki ei ole TOP 10 vinkeissä, niin johan on ihme! Harmittaa vain niin vietävästi, kun en tätä vinkkiä muistanut muutama kuukausi sitten, sillä kerkesin heittää menemään ihan kelvollisen paidan juuri mustikkatahrojen takia.

Sienitahrat olivat siis olleet villapaidassa jo reilun vuoden, ja tulos oli ällistyttävä. Mustikkatahra oli täysin tuore, ja itse asiassa kokeilin toiseen tahrakohtaan pelkkää kiehuvaa vettä, sekin toimi hyvin.

Olisi mielenkiintoista testata pitkään vaatteessa olleeseen mustikkatahraan tätä vinkkiä. No, eiköhän senkin aika vielä joskus tule (tai sitten ei, sikäli mikäli satun muistamaan tämän ultima Thule vinkin ikuisesti!) 😊

Uskoisin tämän kikan toimivan lähestulkoon mihin vain tahraan, ainakin kannattaa kokeilla, ennen kuin heität vaatteen menemään.

Lisää luomuvinkkejä

Jos olet kiinnostunut luomuvaihtoehdoista siivouksessa yms. kotijutuissa, niin käy lukaisemassa artikkelini ”uunin pesu soodalla, vedellä ja etikalla”.

Kerron siinä muutaman erittäin hyvän kikan ja siellä on lisäksi linkkejä ihanien Marttojen vinkkeihin.