SALAPOLIISIHOMMIA LUKIJOIDEN JA PIENTEN YRITYSTEN HYÖDYKSI!

Tervehdys armas MyKodin asukas! Jos olet ihmetellyt, että mihinkäs olen kadonnut, niin nyt voin jo sinulle tästä hieman kertoakin.

Olen nimittäin tehnyt melkoista salapoliisihommaa viimeisen parin kuukauden aikana!

Kuten varmaan olet jo huomannut, pidän erityisen tärkeänä tehtävänäni sitä, että sinä lukijana aidosti hyödyt tämän sivuston sisällöistä.

Tätä silmällä pitäen, ja saamani palautteen perusteella, olen selvittänyt (ja selvitystyö jatkuu edelleen!) muutamien eri alojen parhaat tekijät eri paikkakunnilta!

Netissä vallitsee tänä päivänä isommuuden laki, joten usein juuri nämä pienemmät yritykset jäävät täysin pimentoon, koska heillä ei yksinkertaisesti ole mahdollista satsata niin valtavia määriä markkinointiin, kuin mitä jäteillä on.

Kuitenkin työn laatu suhteessa hintaan on usein täyttä priimaa, joten on todellinen sääli sekä kyseisten ihanien yrittäjien, että sinun, upean lukijani, kannalta, että ette välttämättä koskaan kohtaa toisianne!

Tästä syystä olen päättänyt tehdä systemaattisesti työtä sen eteen, että tilanne korjaantuisi.

Tällä hetkellä jo lähes valmis listaus löytyy hirsirakentajista. Muutama yrittäjä sieltä vielä puuttuu, mutta lisäilen heidätkin sinne lähipäivinä.

Pyrin varmistumaan siitä, että jokainen yritys, joka listalle pääsee, on myös sellainen, mitä ilomielen sinulle suosittelen.

Haaveilen myös siitä, että ehkä saan tulevaisuudessa näiltä ihanilta yrittäjiltä neuvoteltua sinulle myös jonkinlaisia etuja käyttöösi. Tärkeintä on kuitenkin se, että löydätte toisenne 💕

Hirsirakentajat

Pääset tästä suoraan hirsirakentajien listaukseen. Nimeä klikkaamalla pääset kyseisen yrittäjän kotisivuille.

Osalla ei ole kotisivuja lainkaan, niissä tapauksissa on nimen perässä puhelinnumero.

Kiitos, kun olet lukijani, ja kiitos, kun kannatat pienyrittäjiä❤

Halauksin Kiki