KATTO JA IKKUNA REMONTIN KILPAILUTTAMINEN TEHOKKAASTI, TURVALLISESTI JA ENNEN KAIKKEA TALOUDELLISESTI JÄRKEVÄSTI!
Olen jo muutamia vuosia hämmästellyt useamman rakennusalalla toimivan asiantuntijan kanssa sitä moraalin puutetta, mikä tänä päivänä tuntuu vallitsevan joidenkin remonttia tarjoavien yritysten keskuudessa.
Tästä johtuen asiakkaiden keskuudessa haastavimpina tehtävinä koetaan juuri katto ja ikkuna remontin kilpailuttaminen tehokkaasti ja taloudellisesti.
Ja tämä ei varmasti ketään hämmästytä, sillä kukapa nyt ehdoin tahdoin haluaisi joutua maksamaan reipasta ylihintaa yhtään mistään.
Saatika, että joutuu huomaamaan muutaman kuukauden päästä remontin teon jälkeen, että oli tehnyt elämänsä surkeimman diilin.
Ongelmia syntyy yleensä siinä vaiheessa, kun erehdyt ottamaan tällaisen ko. remontteja tarjoavan ”moraali vex”-myyjän kotiisi.
Pahimmassa tapauksessa et nimittäin saa häntä ulos kodistasi, ennen kuin olet väsytystaistelun jälkeen allekirjoittanut törkeästi ylihinnoitellun sopimuksen!
Luojalle kiitos näin ei suinkaan tapahdu aina, ja alalla on onneksi myös todella rehtejä ja reiluja ammattilaisia.
Kirvesmies ystäväni Janne, joka on tehnyt kymmeniä vuosia töitä rakennusalalla (nykyään hän myös kouluttaa tulevia kirvesmiehiä, joten tietotaitoa arvioida remonttien hintatasoa sekä tarjouksien sisältöä häneltä todella löytyy), tekemän varovaisen arvion mukaan lähes 70 % tarjouksista on todella ylihinnoiteltuja.
Ja mitä etelämmäs mennään, sen pahemmaksi käy (anteeksi sanavalinta) kusetus.
Joten ei ole mikään ihme, että esimerkiksi rakennusalaa opettavat ammattilaiset ovat aidosti huolissaan alan tulevaisuudesta, sillä kukapa haluaisi lähteä opiskelemaan alalle, jonka maine on näin ikävästi lokaan poljettu.
Saatikka kuka haluaisi enää vapaaehtoisesti alkaa myymään ko. remontteja!
Usein asiakkailla on myös vaikeuksia löytää luotettavaa työn tekijää tulevaan remonttiin, jolloin herkästi tartutaan ”avaimet käteen” vaihtoehtoon. Ja siitä ilosta sitten maksetaan, ja paljon!
Janne tekee oman päätyönsä ohella toisinaan myös tarjousvertailuja asiakkaille, joilla ei itsellään ole tarpeeksi alan asiantuntijuutta omasta takaa arvioida, ovatko asiakkaan saamat tarjoukset asianmukaiset, sekä linjassa niin sisällön, remontin tarpeen kuin hinnankin suhteen.
Todella usein käy niin, että asiakkaat säästävät useita tuhansia euroja hänen tekemänsä vertailun ansiosta!
Tällaista työtä voisi mielestäni tehdä muutkin rakennusalan ammattilaiset silloin tällöin vaikka lisätyönä, jotta saisimme kitkettyä tämän ikävän ”moraali vex”- lieveilmiön pois markkinoilta tyystin.
Remontin kilpailuttaminen, ja mitä sinun kannattaa erityisesti ottaa huomioon
On uskomatonta, kuinka surutta ja sumeilematta jotkut remonttifirmat vetävät ihmisiä linssiin ja vieläpä tuelta!
Ja mikä ikävintä, yleensä juuri vanhemmat ihmiset ovat näitä ”himotuimpia” uhreja, sillä heillä ei usein ole voimia kieltäytyä aktiivisesta myyntihepusta, joka väen vängällä vääntyy kotiin, eikä lähde ulos, ennen kuin vanhus on laittanut nimen paperiin.
Olen miettinyt, että miten voisin omalta osaltani auttaa ihmisiä tähän asiaan liittyen, joten tässä sinulle muutamia tehovinkkejä käyttöösi, jos suunnittelet, tai jos lähiomaisesi tai ystäväsi on suunnittelemassa, remonttipalveluiden ostoa lähiaikoina.
- Keskustele asiasta ystävän tai lähisukulaisen kanssa hyvissä ajoin, ennen kuin lähdet pyytämään tarjouksia
- Pyydä tarjouksia useammasta yrityksestä
Remonttifirmat haluavat tietysti tulla kartoittamaan tilanteen ennen tarjouksen tekoa, joten pidä huoli siitä, että
kotona on sinun lisäksesi muitakin ihmisiä.
- Erityisesti, jos ikäihminen suunnittelee remontointia kotiinsa, on todella tärkeää, että palaverissa on mukana omainen tai ystävä, ja mielellään myös sellainen henkilö, joka tietää rakennusalasta jotakin.
- Älä allekirjoita mitään sopimuksia saman tien. Myyjä on tullut sinun kotiisi, ja kun sinä sanot, että kiitos, näkemiin, se myös tarkoittaa sitä. Sinun ei todellakaan tarvitse suostua samalta istumalta yhtään mihinkään.
Tässä pahimpia ”kikkoja”, joita olen törkymyyjien kuullut käyttävän näissä väsytystaisteluissa asiakkaan luona:
- Et enää koskaan saa tällaista huippu tarjousta mistään
- En kai minä nyt turhaan tänne saakka ajanut
- Tehän sanoitte puhelimessa, että tulkaa tekemään kartoitus, ette kai te luule, että me ilmaiseksi niitä tehdään?
- Sopiiko, että soitan pomolleni, ja pyydän teille reilua alennusta, kun olette niin mukava? (sitten myyjä menee soittamaan, ja tulee erittäin innostuneena takaisin, ”jihuu, sain teille huikean alennuksen, jos teette ratkaisun nyt heti”….)
- 25 000 markkaa, eihän se ole euroissa juuri mitään… (todella törkeää)
Joko sinuakin oksettaa? Tässä vielä muutama ”klassikko”:
- Olemme juuri nyt tässä ihan lähellä tehneet muillekin samanlaisia remontteja, joten hinta on taatusti kohdillaan
- Saatte nyt hyvän alennuksen, kun meillä on muitakin remontteja tässä lähellä, niin voimme säästää logistiikkakuluissa
- Hyvä herra/rouva, minulla on perhe elätettävänä, tehkää nyt hyvä päätös niin minäkin saan hieman rahaa
- Se vain tuntuu kalliilta, jos on vähän rahaa
Asiakkaat ovat myös törmänneet näennäisesti ”fiksuihin” myyjiin, jotka puhelimessa kartoitusaikaa sopiessa sanovat, että teidän ei todellakaan tarvitse tehdä päätöstä siltä istumalta, mutta sitten kuitenkin puheet muuttuvat toiseksi, kun palaverin aika on ohi. Alkaa armoton vääntäminen.
Maltilla, mutta kuitenkin ajoissa
Jos haluaa säästää remonttikuluissa, on kaikista tärkeintä, että
Teet taloosi/mökkiisi vuosihuollon säännöllisesti
Ennakoit tulevat remonttitarpeet, jolloin voit rauhassa tutustua eri vaihtoehtoihin
On selvää, että kaikella materiaalilla on oma tekninen käyttöikänsä, mutta usein säännöllisen huollon puuttumisen takia tätä ikää ei saavuteta.
Vuosittainen pieni vaivannäkö taatusti maksaa itsensä takaisin ajan saatossa.
Soita Jannelle ❤️
Jos olet jo siinä tilanteessa, että remontille olisi tosiaankin jo aito tarve, pyydä muutama tarjous eri remonttifirmoista valmiiksi ja soita Jannelle! Hän auttaa sinua tarvittaessa vertailemaan eri vaihtoehtoja edullisesti.
Tavoitat hänet klo 16 jälkeen numerosta 040 564 4916 (Janne Pikkarainen).
(ja kyseessä ei todellakaan ole affiliate-postaus, en saa pennin latia hänen tarjoamistaan palveluista, vaan saan palkkani hyvän mielen muodossa, jos onnistun auttamaan lukijoitani säästämään tuhansia euroja!)
Toivottavasti tämä postaus tavoittaa mahdollisimman monen lukijan, joten arvostaisin kovasti, jo jakaisit tätä eteenpäin. 💛
Ja jos olet rakennusalan ammattilainen, tuo kortesi kekoon, ja ole tarvittaessa apuna ystäville/tutuille/naapurin vanhukselle remonttivertailussa 👓 , kiitos!!
☮️ peace and love ❤️
(Kuva Rahul Singh Pixabaystä)