Tämä postaus sisältää affiliate-linkkejä Adlibris.fi sivuille. Linkit merkitty *)-merkillä.
Pakkanen paukkuu nurkissa, ja ulos pitäisi lähteä. Moni sisäkoira laittaa tässä vaiheessa rajusti jarrut päälle jo portailla ja alkaa tärisemään kylmästä.
Sisätiloissa asustelevalle koiraystävälle on järkevää pukea jonkinlainen koiran neule päälle pakkasilla, sillä eihän sitä itsekään haluaisi lähteä talvella pihalle lompsimaan ilman päällysvaatteita.
Villamekko
Jos tykkäät suloisista villamekoista, niin tässä on yksi versio perheen karvapalleroille! Tein tämän jostakin ihan perusohjeesta, ja yksilöllisen siitä saa siten, että virkkaat reunoihin söpöt pitsireunukset.

Tämä ihanuus on kerännyt kehuja joka ikinen kerta, kun olemme ulkoilemaan lähteneet.
Islantilainen koiran neule
Seuraava projekti onkin sitten Islantilainen koiran neule Hildalle! Löysin todella hyvän ohjeen tähän *) ”Islantilaisia neuleita” -kirjasta.
Malli on sievä, ja lankojen väriä muuttamalla saat siitä juuri oman näköisen.

Olen löytänyt tästä kirjasta nyt todella monta hyvää ohjetta. Ihana riddarini, jonka tein kirjan ohjeilla, on ollut käytössä todella paljon (lisää riddarista täältä), ja seuraava, hieman ohuempi malli, odottaa valmistumistaan.
Upean ajaton kirja, josta on hyötyä vuosiksi eteenpäin!
Ehdottomasti kiitettävän erityismaininnan saa kirjan selkeät ja helpot ohjeet, sekä kauniit ja ajankohtaiset mallit.
Tämä kirja on juuri sellainen neulonta-klassikko, joka olisi hyvä löytyä jokaisen puikonheiluttajan kirjahyllystä.
Olen yrittänyt metsästää myös kirjaa, jossa olisi keskitytty enemmänkin koirien neuleisiin, mutta sellaista ei tunnu löytyvän. Toivottavasti joku teistä lukijoista innostuisi sellaisen tekemään, sille olisi varmasti kysyntää!
Ompele koiralle-kirjan muistan joskus nähneeni, mutta en neulekirjaa. Ruotsista varmasti löytyisi sellainenkin 😊
Jouluneule koiralle
Viimeisimmässä Novita-lehdessä oli kiva jouluneule-ohje koko perheelle, koira mukaan lukien.
Voit tehdä myös nopeasti yksivärisestä perus koiran neuleesta jouluisen, kun virkkaat erikseen villalangasta yms. muutaman lumihiutaleen, ja ompelet ne kiinni neuleen selkämykseen.
Lumihiutaleen virkkausohjeita löytyy useita netistä, kun vähän aikaa siellä surffailee.
Neuleita tumpeloille -kirja, mikä lahjaidea!

Ilahduta rakkaita kavereita ”neuleita tumpeloille”-kirjalla. Ehkä tämän avulla se kovakalloisinkin oppii neulomaan, ja jos ei, niin ainakin saat hänelle hymyn huulille.
(PÄIVITYS: Kirja on toistaiseksi loppunut, lisään linkin, kun sitä on jälleen saatavilla!)
Tätä ei nyt ehkä kannata ihan ensimmäisenä jouluna antaa anopille lahjaksi, mutta hyville ystäville, ilman muuta!
Ja jos herneet menee kamulla heittämällä nenään, niin älä huoli, kyllä ne sieltä kesään mennessä on jo pois tulleet 😊
Ajatuksia puikoista
Aika moni on siirtynyt täysin käyttämään bambu ja koivu puikkoja. Ne ovat vain yksinkertaisesti niin paljon mukavammat sormille.
Voit muuten tilata Adlibriksesta samantien myös puikkoja ja lankaa, kätevää! *)Tässä linkki omiin suosikkipuikkoihin.
Huomasin eron selvästi, kun jouduin tekemään erään työn perinteisillä puikoilla. Tuntui, että sormia alkoi särkemään jo ensimmäisen kierroksen jälkeen.
Puiset puikot ovat kevyet ja kestävät. Tosin riddaria tehdessäni kävi niin, että bambupuikon pää tuli ihan tajuttoman teräväksi. Mutta asia oli helppo korjata viilaamalla puikkoa tasaisemmaksi.
Tiesitkö muuten, että useimmat lentoyhtiöt hyväksyvät puiset puikot matkustamoon.
Mikäpä sen mukavampaa, kun voi samalla tehdä kudelmaa. Eipä ainakaan tulisi niin kovasti mietittyä itse lentämistä (vink vink muutkin lentokammoiset😅 ).
Kysäise tai tarkista asia samalla, kun varaat lentoa, niin ei tule sitten paniikkia, jos niitä ei voikaan ottaa lennolle mukaan!
Lämpöisiä hetkiä sinulle ja karvapalleroiselle, toivottavasti sait hyviä ideoita koiran neuleeseen tästä jutusta!
t Kiki ja Hilda
