Sain aikoinaan äidiltäni lahjaksi tämän kauniin kehdon, joka oli tehty männystä. Kehto itsessään oli tosi upea, mutta mänty ei oikein iskenyt kipinää nykyisen sisustukseni kanssa, jossa on aika paljon valkeaa ja mustaa. Päätin tuunata kehtoa hieman.
Maalasin sen mustaksi. Lisäksi tein päätyihin herkät pitsikuviot maalaamalla, ja avot! kehto on kuin uudesti syntynyt!
Kaunis kehto on oiva paikka vilteille
Kehdolle löytyy monenmoista käyttötarkoitusta. Meillä se toimii koiran petinä, mutta on kaunis ja toiminnallinen myös vaikkapa vilttien ja tyynyjen säilytykseen. Myös esim. lastenhuoneessa kehtoon voisi laittaa pehmoja, nukkeja jne. Eikä tämä varmasti näyttäisi hassummalta terassillakaan, jos siihen lisäisi ruukkuja, ja niihin kauniita istutuksia. Tai ison lyhdyn…käyttökohteita on siis lukemattomia!
Pitsikuvio
Tämä pitsitekniikka on todella helppo. Laitat vain mieluisen pitsin alueelle, johon pitsikuviota haluat, ja suihke maalaat päälle haluamallasi värillä. Jos pitsi tulee sellaiseen paikkaan, missä on paljon kulutusta, kannattaa tutustua tarkemmin, että mitä maalia siihen käyttää. Itse käytin tähän kehtoon ihan tavallista vesiohenteista maalia, ja pitsintekoon ostin suihkemaali purkin. Jossakin ohjeessa oli, että päälle voisi vielä laittaa kerroksen lakkaa, mutta en sitä tähän lähtenyt lisäämään.
Tuolit samalla tekniikalla
Tein muuten samalla tyylillä myös muutaman tuolin. Niissä käytin kalustemaalia ja pitsin osalta edelleen samaa suihkemaalia. Nämä ovat ihastuttaneet niin terassilla, keittiössä kuin makuuhuoneessakin yöpöytinä.
Ihan kohtuullisen hyvin on pysyneet kuviot tuoleissa kiinni, vaikka ovat olleet todella kovassa käytössä!
Tuunaaminen kunniaan
Tuunaaminen on kyllä mukavaa. Saat roppakaupalla onnistumisen iloa, ja juuri sellaisen tuotteen, kuin haluat. Lisäksi voit kierrättää ja sitä myöten osallistua omalla panostuksella maailman pelastamiseen kerskakulutukselta.
On ollut mahtava seurata, kuinka enenemässä määrin ihmiset ovat alkaneet tekemään jälleen itse. Nykyään kansainvälisestikin on nostettu esille duunaamisen merkitys kestävän kehityksen kannalta. On edistyksellistä käyttää vanhoja tavaroita uudelleen.
Netti on pullollaan mitä huikeimpia kierrätysideoita, niitä kannattaa hyödyntää! Itse selailen paljon Pinterestiä, ja jos löydän jonkin mukavan idean, kokeilen sitä! Myös blogeista löytyy usein mahtavia aarteita kierrätykseen liittyen.
Oletko sinä kova tuunailemaan vanhasta uutta? Laita facebook-ryhmäämme ideoita huippis ideoistasi, sillä jaettu ilo on kaikkien ilo!