CAMILLA LÄCKBERGIN VILLAVAATTEET

Oletko muuten huomannut, että Ruotsalaisen dekkaristin Camilla Läckbergin seikkailut pyörivät jälleen televisiossa.

Pidän sarjan skandinaavisesta tyylistä, ja täytyy myöntää, että kyllä Ruotsalaiset osaavat tehdä ainakin hyviä poliisisarjoja.

Eikä Norjalaiset ja Tanskalaisetkaan huonoja ole, päinvastoin!

Erityisen ihastuneena olen katsellut miljöötä, missä Camilla Läckbergin sarja on kuvattu.

Ja vielä ihastuneempana olen tuijotellut kaikkia niitä upeita villavaatteita, joita näyttelijöillä on päällään! 😍

Tällä hetkellä neuletoivelistallani on ainakin 5 sarjassa nähtyä villavaatetta.

Uskoisin, että kyseisen sarjan villavaatteet kiinnostavat muitakin neulootikkoja, joten keräsin sinulle tähän muutamia ohjeita, jotka ovat malliltaan samantyylisiä, kuin mitä sarjassa on esiintynyt.

Camilla Läckbergin villavaatteet

Villatakki æði (kiihko)

Tähän upeaan villatakkiin löytyy ohjeet ”Islantilaisia neuleita” neulekirjasta.

Edellisessä katsomassani jaksossa Camillalla oli päällään lähes samanlainen neuletakki kuin tämä, ainoastaan värit olivat käänteiset, eli vaaleaa lankaa pohjalla ja tummaa korostevärinä.

Myös kaulus oli hieman korkeampi, mutta se on helppo toteuttaa, kunhan vain muistaa myös sitten ostaa pitemmän vetoketjun 😄

Kirjan neule on tehty àlafosslopi langasta (eli siitä paksummasta).

Loimuneule Lite

Eräässä jaksossa oli hyvin pitkälti samantyylinen villapaita, mutta huomattavasti neutraalimmin sävyin, kuin tämä upeaakin upeampi Loimuneule Lite.

Tämän unelman ohjeen löydät Heli Nikulan uudesta ”Villahullu” neulekirjasta. Tässä puolestaan on lankana käytetty Lettlopia (eli sitä ohuempaa lankaa 😊)

Kaarnaneule

Täytyy myös mainita samaisessa kirjassa oleva Kaarnaneule. Sarjassa oli hieman vastaavan tyylinen neule, mutta yksivärisenä.

Ihastuin erityisesti villaneuleen kaulukseen. Se on hieman erilainen kuin perinteiset, ja näyttää varmasti kivalta esim. toppaliivin kanssa.

Lankana tässä mallissa näyttää olevan Lettlopi.

Monivärinen villatakki

Tällä hetkellä ehkä eniten himoitsen Camillan yllä näkemääni moniväristä villatakkia.

Valitettavasti en ole vielä bongannut mistään neulekirjasta lähellekään samanlaista mallia, joten päätin tehdä sen sitten ihan omasta päästä soveltaen ja eri ohjeita sekä kuvioita yhdistellen 🙂

Ihanan värikäs ja näyttävä ”Onnenlahti” neuletakkini on pian valmis, ja lisään kuvat sekä ohjeen virtuaaliseen kerhohuoneeseemme rakkaiden kerholaistemme vapaaseen käyttöön piakkoin! ❤

Kyseinen takki onkin mitä parhain ”jämälanka” takki, sillä lankakerän loppuja on sattuneesta syystä kertynyt kohtuullisen paljon nurkkiin pyörimään 😅.

Riemuneule

Itse asiassa myös Villahullun neulekirjassa on herkullinen ”riemuneule” ohje, jonka Heli on suunnittelut juuri jämälankoja silmällä pitäen.

Myös ”Àsa” neule, joka puolestaan löytyy ”Islantilaisia neuleita” kirjasta, on loistava vaihtoehto ylijääneiden lankojen hyödyntämiseen.

Palmikkoneule

Eikä tietysti pidä unohtaa aina ihanaa palmikkoneuletta! Satuin penkomaan äidiltäni 80-luvulla saamiani neulekirjoja, ja kirjassa olevat mallit istuvat nykyhetkeen yllättävänkin hyvin.

Kyseisistä kirjoista löytyy yksi, jos toinenkin palmikkoneuleen ohje, joten suosittelen vahvasti käymään läpi äitien/mummojen/tätien vanhat neulekirja varastot!

Vaalea, paksu palmikkoneule ja upeat, pitkät palmikkosukat…miten täydellisen ihana talvisetti!

Löysin mahtavan ohjeen palmikkosukkiin Arabian ja Novitan yhteistuumin toteuttamasta sukkalehdestä.

Malli on nimeltään ”Rosmarin”, ja lankana on käytetty Seitsemän veljestä lankaa.

Nämä ihanuudet tein Seiskan veljen ”Kuura” langasta, jota ei valitettavasti löydy enää mistään!

Baskeri

Erässä jaksossa seikkaili mukana pari vanhaa rouvaa, jotka kumpainenkin käyttivät todella suloisia baskereita!

Villabaskerit ovatkin tulleet ryminällä mukaan katukuvaan, joten sellainenkin varmasti lähiaikoina puikoilta saattaa pudota 😊

Islantilaisia neuleita kirjassa oleva ”Mark” baskeri on juuri sen tyylinen, kuin mitä sarjassa olevilla rouvilla oli päässään. Lankasuositus näyttää olevan Einband.

Einband lanka on pitsivahvuista villalankaa, ja siinä näkyvät kauniisti erilaiset pitsimallit.

Kyseisestä langasta neulotut vaatteet venyvät jonkin verran, joten se on syytä ottaa huomioon neuletiheyttä määrittäessä.

Nyt lähden neulomaan takin valmiiksi, adios ihana ystäväni, kiitos, kun luet juttujani ❤