Yhteistyössä Coinmotion.com kanssa. Affiliate-linkit merkitty *) -merkillä.
Bitcoin, mieletön mahdollisuus merkittäville tuotoille tai sitten vain pelkkää unelmaa, mietit ehkä tuhansien muiden lailla.
Olet varmasti myös kuullut ja lukenut bitcoinista jo aiemminkin. Jos et, niin suosittelen käyttämään nyt pari minuuttia tämän postauksen lukemiseen, saatat yllättyä.
Itse kuulin Bitcoinista alun perin jo vuonna 2009. Muistan vieläkin hyvin elävästi, kuinka sen aikaisten finanssialan työkavereiden kanssa pohdimme, että pitäisikö ihan mielenkiinnon vuoksi ostaa muutamalla satasella bitcoineja.
Tuolloin siis yhden bitcoinin arvo oli jotain alle dollarisentin luokkaa kappaleelta, ellen aivan väärin muista. No, osa meistä niitä ostikin, ja osa ei.
Ne onnekkaat, jotka ostivat, ovat saaneet sijoitukselleen ihan käsittämättömän tuoton.
Bitcoin, mieletön mahdollisuus merkittäville tuotoille, vai jotain muuta?
Viime aikoina bitcoin on noussut jälleen otsikoihin siitä syystä, että pian sitä ei enää tehdä lainkaan lisää.
Spekulaatiot bitcoinin tulevaisuudesta käyvät kuumana, ja osa kansainvälisistä sijoitusguruista uskoo siihen, että koko kryptovaluutta on vain iso kupla, ja osa taas uskoo erittäin vahvasti siihen, että sen hinta tulee monin kymmenkertaistumaan seuraavan 3–5 vuoden aikana.
Kuuntelin tässä taannoin Radio Novaa, jossa juontajan ystävä oli kertonut saaneensa joskus 2014 luvulla yhden bitcoinin palkkioksi jostakin tekemästään haastattelusta. Tuolloin bitcoinin arvo oli ollut kympin luokkaa.
Tällä hetkellä, kun kirjoitan tätä (7.1.2021) hän saisi tuosta samaisesta bitcoinista jotakuinkin 31.000 euroa. Ongelmana tuntui olevan se, että hänen saamansa bitcoin oli käsittääkseni jonkinlainen muovilätyskä, ja ilmeisesti hänellä ei ollut tiedossa, mistä voisi kyseisen bitcoinin itselleen lunastaa.
Joten tuon 10 euron arvoisen muovilätkän vaihtaminen 31.000 euroksi riihikuivaa rahaa vaikuttaa haastavalta.
Voin vain kuvitella, miltä tuntuisi hypistellä kourassa lähes arvottomaksi pitämäänsä muovilätyskää, jonka arvo onkin reippaat kolmekymmentätuhatta, ja et tiedä, miten saisit sen lunastettua!
Kuten huomaat, bitcoinissa voi todellakin olla mielettömät mahdollisuudet merkittäville tuotoille, joten käyn tässä postauksessa läpi hieman tarkemmin sitä, mitä bitcoin oikein on, ja mitä tulevaisuuden näkymiä sillä voi olla.
Bitcoinin historiaa
Bitcoin syntyi 2008 Satoshi Nakamoton halusta luoda virtuaalinen maksuväline, joka olisi keskuspankkien ja valtioiden kaltaisten instituutioiden hallinnasta vapaa.
Bitcoin perustuu lyhyesti tiivistettynä hajautettuun, lohkoketjuksi kutsuttuun teknologiaan, sekä avoimeen koodiin.
Bitcoinien suurin mahdollinen kokonaismäärä on määritelty avoimeen tilikirjaan jo sen luomishetkellä. Bitcoineja voi olla maailmassa kaiken kaikkiaan 21 000 000. Tämän takia se myös säilyttää arvonsa hyvin.
Joka ikinen vaihto tallentuu tähän avoimeen tilikirjaan, lohkoketjuun, joten sitä ei voi huijata. Sitä ei myöskään hallitse mikään yksittäinen, tietty taho, vaan se on kaikkien saatavilla ja seurattavana.
Lohkoketjuun kirjataan kaikki bitcoin siirrot, ja se päivittyy reaaliaikaisesti kaikille. Lohkoketjua myös varmennetaan louhinnaksi kutsutulla menetelmällä.
Bitcoin on tällä hetkellä maailman tehokkain hajautetun laskennan operaatio, joten sitä vastaan on käytännössä mahdotonta hyökätä.
Lohkoketju mahdollistaa valuutan vaihtamisen suoraan ilman välikäsiä. Vaihto on myös nopeaa riippumatta siitä, kuinka kaukana tai lähellä osapuolet ovat toisistaan.
Yksi Bitcoin on yksi bitcoin, ja jos esimerkiksi siirrät omistamastasi Bitcoinista vaikkapa puolet jollekin toiselle, jää tästä siirrosta automaattisesti jälki tilikirjaan. Et voi myöskään lähettää bitcoinia, jota sinulla ei ole, sillä silloin tilikirja ei synkronoituisi oikein.
Järjestelmä on lisäksi sitä tehokkaampi, mitä laajemmalle se on levinnyt. Ja tällä hetkellä se on tosiaankin levinnyt jo todella, todella laajalle.
Sitä ei voi siis huijata, eikä sen arvoa voi keinotekoisesti muuttaa, sillä sen arvo kulloisenakin hetkenä muodostuu täysin kysynnän ja tarjonnan mukaan.
Ensimmäinen siirto toteutettiin tammikuussa 2009 kun salaukseen erikoistunut amerikkalainen ohjelmistokehittäjä Hal Finney vastaanotti Nakamotolta bitcoineja.
Ensimmäisen Suomalaisen vaihdon bitcoinista viralliseen valuuttaan teki Suomalainen Martti Malmi, joka vaihtoi 5000 bitcoinia 5 dollariin.
Bitcoin sijoittajan näkökulmasta katsottuna
Kaikki sellaiset maksuvälineet, joita on vain tietty, rajallinen määrä, ovat sijoituskohteena erittäin mielenkiintoisia. Kuten nyt vaikkapa kulta. Sitä on tietty määrä, joten sen arvo ei juurikaan notkahtele maailman tuulissa.
Samoin on laita Bitcoinien kanssa. Lisämausteensa Bitcoinien eduksi esimerkiksi kultaan nähden tuo myös se, että sitä on huomattavasti helpompi käyttää maksuvälineenä. Lisäksi kannattaa muistaa, että Bitcoin on riippumaton perinteisistä markkinoista.
Bitcoinin volatiliteetti (eli riskin suhde) on kohtuullisen korkea. Mutta jälleen näin sijoittajan näkökulmasta katsottuna voimme myös todistettavasti nähdä, että sen arvonnousu on ollut merkittävää sen julkaisemisesta lähtien.
Bitcoinin arvo vuonna 2010, kun se noteerattiin, oli alle 10 dollarisenttiä. Tänään tätä kirjoittaessani (7.1.2021) sen arvo 31.525,18 euroa.
Näin äkkiseltään ei tule mieleen yhtäkään osaketta, rahastoa, korkosijoitusta, tai mitään muutakaan sijoituskohdetta, jonka arvo olisi näin lyhyessä ajassa muuttunut näin merkittävästi.
Mitä se tulee olemaan seuraavan 10 vuoden kuluttua, kun sitä ei enää valmisteta lisää?
Tähän samaan kysymykseen on herännyt myös valtiot ja muutkin suursijoittajat, ja bitcoineja ostetaankin tällä hetkellä hurjia määriä.
Myös suuret pankit ovat ottaneet bitcoinin seurantaan. mm. Citibank arvioi, että bitcoinin arvo saattaa olla jopa yli 300.000 dollaria vuoden 2021 lopussa. Myös useita muita vakavasti otettavia tahoja on päätynyt ennustamaan bitcoinin vahvaa kasvua lähivuosien aikana.
Itse olen pähkäillyt asian niin, että ehdottomasti haluan olla mukana tässä ehkä vuosisadan merkittävimmässä sijoituskohteessa.
Kävipä siinä lopulta niin tai näin, en kestä ajatusta, että 10 vuoden kuluttua hieron päätäni, ja mietin, miksi ihmeessä en sijoittanut muutamaa satasta ihan koemielessä bitcoiniin.
MUTTA aina kannattaa pistää jäitä hattuun, ja erityisesti silloin, kun kukaan ei oikein tunnu tietävän, miten kaikki lopulta tulee menemään. Skeptikkojen mielestä bitcoinien arvon nousu johtuu puhtaasti spekulaatiosta.
Toisaalta voiko kukaan meistä sanoa, miten maailma makaa esimerkiksi korona kurimuksen jälkeen? Millaisia lieveilmiöitä, ja paineita, se tuo valtioille painaa lisää rahaa, esimerkiksi? Onko nämä nykyisin tuntemamme valuutat lopulta sen turvallisempia?
Mitä tapahtuu, jos jokin suurvalloista ajautuu taloudelliseen kriisiin? Tai sisällissotaan?
Riskit
Kukaan meistä ihmisistä ei voi sanoa minkään valuutan, osakkeen, korkosijoituksen, pankkitalletuksen yms. puolesta, että tämä on satavarma ja turvallinen sijoitus, sillä kenelläkään ei ole lasipalloa, josta voisi nähdä tulevaisuuden.
Mikään historiallinen arvonnousu ei ole tae tulevasta arvonnoususta, ja se on aina syytä muistaa, sijoittipa rahansa sitten mihin tahansa.
Sijoitusgurujen mukaan tärkeintä on hajautus. Hajautus toimialoittain, tuotteittain, sekä myös noston sisältämän aikariskin hajauttaminen tarpeeksi usealle vuodelle.
Mutta jos on mahdollista ylipäänsä sijoittaa, on mielestäni ihan järkevää tehdä myös jonkin verran riskisijoituksia, kunhan huolehtii siitä, että sijoittaa niihin vain sellaisen määrän rahaa, jonka on valmis myös kokonaan menettämään.
Miten pääset alkuun
Bitcoineihin sijoittaminen on helpointa hoitaa siihen erikoistuneen bitcoin-vaihtopalvelun kautta. Itse suosin suomalaista *) Coinmotion-vaihtopalvelua, sillä siellä voi myös säilyttää ostamansa bitcoinit.
Heiltä löytyy lisäksi Holvi-palvelu, joka tuo lisäturvaa hakkereiden yms. varalta.
✔️ *) Coinmotionia on todella helppo käyttää, sillä se on tietysti suomalaisena systeeminä Suomenkielinen. Tilin luominen ja ylläpito on maksutonta, ja Holvipalvelusta menee ainoastaan 1 euro kuukaudessa.
✔️ Coinmotion perii prosentuaalisen maksun jokaisesta toteutuneesta osto- ja myyntitoimeksiannosta. Volyymin kasvaessa 2 % vakio komissioprosentti pienenee voimassa olevan volyymialennustaulukon mukaisesti.
✔️ Coinmotion Oy on Euroopan ensimmäinen yritys, joka on saanut maksulaitostoimiluvan sekä on virallisesti rekisteröity digitaalisten valuuttojen palveluntarjoajaksi.
✔️ Lisenssin ja rekisteröinnin yritykselle on myöntänyt Suomen finanssivalvonta. Lupien saamiseksi yrityksen on pitänyt läpäistä useita turvallisuuteen liittyviä auditointeja sekä kontrolleja.
✔️ Voit myös kutsua ystäviäsi kokeilemaan Coinmotion palvelua. Näin te molemmat hyödytte, sillä aina kun joku rekisteröityy palveluun kutsulinkkisi kautta ja ostaa tai myy kryptovaluuttoja Coinmotionissa, saat 50 % veloitetuista vaihtokuluista 12 kuukauden ajan.
Veloitetun vaihtokulun on oltava vähintään 1 %, jotta saat kutsupalkkion. Palkkio maksetaan Coinmotion-tilillesi euroissa. Lisäksi rekisteröitymällä sinun kutsulinkilläsi, kutsuttu henkilö saa alennetut 1 % vaihtokulut ensimmäisten 30 päivän ajaksi.
Tässä artikkelissa olen käyttänyt juuri tätä samaa heidän tarjoamaa kaveri-kutsulinkkiä, joten aloittaessasi sijoittamisen *) Coinmotion -välityspalvelun avulla tässä postauksessa olevien linkkien kautta, ovat vaihtokulusi ensimmäisten 30 vrk ajan vain 1 %!
Korostan vielä, että en anna minkään laisia virallisia sijoitusneuvoja, tai kehota laittamaan viimeisiä rahojasi bitcoiniin, vaan ainoastaan haluan sinun saavan tietoisuuteesi tällaisenkin vaihtoehdon sijoittaa.
Kaveri-linkin klikkaaminen ei sido sinua mihinkään. Vasta, kun avaat tilin Coinmotioniin, ja teet oston, saan mahdollisen komission siitä.
Joten voit turvallisin mielin käydä tutustumassa tuohon firmaan, sekä heiltä löytyvään kattavaan informaatioon kryptovaluuttoihin liittyen, ja vasta sitten päättää, sijoitatko niihin vai et.
Onko Bitcoin mieletön mahdollisuus merkittäville tuotoille mahdollista jo lähitulevaisuudessa? Vai jotain ihan muuta?
Joka tapauksessa, huikeaa nähdä, mitä tästä vielä seuraa! Bitcoin, mieletön mahdollisuus merkittäville tuotoille -haave vai repalaiset unelmanhattarat, se jää nähtäväksi.
Pidetään peukkuja, ja toivotaan, että saamme muutaman vuoden kuluttua muhkeat tuotot sijoituksillemme.
Ja ps. jos kyyti näyttää hurjalta, ja alamäki väistämättömältä, ei kannata kiirehtiä myymään bitcoineja liian äkkiä eteenpäin, ne kun tuppaavat myös nousemaan raketin lailla uusiin ulottuvuuksiin.
Lisätietoja Coinmotion ohjekeskus, sekä Wikipediasta
Artikkelikuva 3D Animation Production Company Pixabaystä postaukseen ”Bitcoin, mieletön mahdollisuus merkittäville tuotoille jo muutamassa vuodessa vai pelkkää unelmaa?”