Huikean keväiset terveiset täältä Kynsijärven rannalta (Etelä Posiolla).
Paljon on tulvavettä kerennyt virrata Tervajokea pitkin sitten viimeisen päivityksen, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, vai mitä 😊
Tällä kertaa mahtavan lisämausteen perus ”raada itsesi hengiltä mökillä” puuhastelun oheen on tuonut uusi, ja erittäin koukuttava (!), harrastus, nimittäin metallinetsintä!
Hitsin vitsi, että onhan tämä kuulkaas mielenkiintoista hommaa! Eilinen ilta meni katsoessa YouTuben ohjevideoita, ja erityisesti Ramsundin videot olivat aivan huikean hyviä!
Joten kiitosta vain kovasti Ramsundille niistä, jos satut tämän postauksen joskus näkemään ❤. (Pääset tästä linkistä suoraan hänen YouTube videoihinsa)
Metallinpaljastin
Sain kaverilta lainaan Esperanza- merkkisen paljastimen. Hieman on vielä säädöt hakusessa, sillä tietystikään ohjeissa ei ollut Suomen sanaa, mutta perusidea lienee lähestulkoon kaikissa sama.
Laitteessa oleva kiekko on melkoisen pieni, ja alue, mihin ”aarteen” täytyy osua, on todella minimaalinen, joten hyvin suurella todennäköisyydellä hankin jonkin muunmerkkisen paljastimen itselleni lähiaikoina.
Jossakin noissa Ramsundin videoiden alapuolella olevissa kommenttikentissä oli suositus laitteesta, mikä olisi hyvä aloittelijalle.
Harmi vain, etten hoksannut kirjoittaa sitä ylös, joten nyt sitten täytyy katsella vielä uudelleen läpi katsomieni videoiden kommentit, ja toivoa, että sen sieltä sitten vielä löytäisin 😅
Tänä iltana ajattelin lähteä käymään paljastimen kanssa Livojärven rannalla.
Tämä upea, Pohjoisen Rivieraksikin tituleerattu ranta on erittäin suosittu mesta kesäaikaan, joten luvassa voi olla mitä huikeimpia aarteita aina kolikoista koruihin asti!
Projektia pukkaa…
Jotta koko pitkä, ihana viikonloppu ei menisi pelkästään leppoisaksi harrastamiseksi, niin tietysti tälläkin kertaa piti jonkinmoinen projekti polkaista käytiin torpan pihapiirissä.
Lämmitän kesällä tiskausvedet yleensä vanhalla armeijan aikaisella ”soppatykillä”. Pata reppana vain on jo melkoisen ruostunut, joten ei muuta kuin akkuvääntimeen teräsharja, ja tykin kimppuun.
Kun saan padasta poistettua irtoruosteet, lisään pintaan vielä jonkin hyvän ruosteensuoja aineen. Kirjoitan tästäkin projektista sitten tarkemmin, kunhan saan hankittua kaupasta kaikki tarpeelliset tökötit.
Lisäksi kesän päälle pitäisi tunkata vanha varastorakennus suoraan, sekä nostaa grillikota harkkojen päälle, joten uskon, että loppusyksystä pystyn kertomaan sinulle montakin hyvää tärppiä tunkkaamiseen liittyen 😊
Niinhän se on, että ei nämä projektit ainakaan lopu, kun asustelee sekä vanhaa taloa, että vielä vanhempaa torppaa.
Toisaalta sen takiahan ne aikoinaan on tullut hankittuakin, jotta saisi sitten puuhastella sydämensä kyllyydestä.
Kiitos, elämä, kaikesta
Meillä ihmisillä pakkaa olemaan omituinen tapa valittaa lähes tulkoon joka ikisestä asiasta, kun voisimme aivan hyvin tuntea iloa ja kiitollisuutta siitä, mitä kaikkea voi, pystyy ja saa tehdä.
Erityisesti silloin, jos kokee elämänsä raskaaksi, ja masentuneeksi, olisi todella tervehdyttävää pysähtyä miettimään omia ajatuskaavioitaan hieman tarkemmin.
Voisiko niitä muuttamalla muuttaa ahdistuksen tunteen iloksi? Ainakin sitä kannattaisi kokeilla, jos tunnet, että elämä on pelkkää puurtamista.
Myös kiitollisuuden tunteita kannattaa pyrkiä ihan tietoisesti kokemaan pitkin päivää.
Omassa elämässäni olen huomannut, että kunhan vain olen muistanut systemaattisesti kiittää ja ennen kaikkea, kokea, kiitollisuutta elämässäni jo nyt olemassa olevista asioista, on elämääni alkanut virrata yhä enemmän ja enemmän sattumuksia, joista voin olla vieläkin kiitollisempi!
Onkin mielenkiintoista pohtia, että ovatko nämä tapahtumat tulleet elämääni sen takia, että katson asioita nyt toiselta kantilta, vai onko kiitollinen asenteeni saanut minut valitsemaan jotenkin toisin matkan varrella, ja tästä johtuen myös hyviä asioita on ilmaantunut elämääni enemmän.
Mielenkiintoista, todellakin!
Vastaus on varmaan sekä ja että, tärkeintä lienee kuitenkin se, että kiitollisuuden tunteista on konkreettista ja selkeää hyötyä, jos haluat saada lisää hyvää elämääsi.
Päivitän tähän postaukseen tiedon aloittelijalle sopivasta metallinpaljastimesta heti, kun löydän sen tuolta Ramsundin videoiden seasta😅 ja laitan myös kommentit, millaisia aarteita löysin Livojärveltä.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan Livojärveen kesäaikaan.
Tämä upea, ihana järvi sijaitsee Posiolta kymmenkuntta kilometriä Taivalkoskelle päin, joten jos olet vaikkapa lomailemassa Kuusamon suunalla, voisi Livojärvi todellakin olla yksi varteenotettava päiväretki paikka sinulle ja perheellesi.
Tässä linkki, mistä löydät lisätietoja Livojärvestä, sekä muistakin Posion alueen matkailu ja retkeilyvaihtoehdoista.
Toivotan sinulle mitä mahtavinta alkukesää. Toivottavasti olet saanut haalittua itsellesi useita mielenkiitoisia projekteja kesäksi🤩, toteutukoon niistä jokainen haluamallasi tavalla ❤
Muistathan kuitenkin, että tärkeintä ei ole perillepääsy, vaan matka itsessään!